Unelmaoppaan matkassa Kiinaan

Marja-Leena Tiensuun on opastanut Kiinan matkoja 40 vuotta

Marja-Leena Tiensuu on toiminut matkaoppaana yli 40 vuotta. Uran alkuaikoina kohteet olivat Euroopassa mutta nykyään Aasiassa, ennen muuta Kiinassa, josta hän parikymppisenä neitokaisena sai pureman, joka ei ole parantunut vieläkään, päinvastoin. 

”Olen onnellinen tässä matkailutyössä”, huokaa Marja-Leena Tiensuu, joka matkailun ohella on ehtinyt tehdä pitkän päivätyön myös opettajana, erityisalueenaan musiikki. Vuodesta 2007 hän on kuitenkin omistautunut täysin matkailulle.

Marja-Leena Tiensuuta voi hyvällä syyllä pitää Kiinan matkailijan unelmaoppaana. Hän tuntee Kiinan historian ja kohteiden anekdootit, ihmiset, tavat ja kulttuurin. Hänellä on kontaktit ja verkostot, erityisesti Pekingissä ja Shanghaissa. Vuosien saatossa hän on ystävystynyt monien kiinalaisten matkailualan ihmisten kanssa; hänet on myös kutsuttu kiinalaisiin koteihin.

Kiina on monipuolinen matkailumaa. Se tarjoaa historiaa, kulttuuria ja tätä nykyä myös oivalliset ostosmahdollisuudet. Kiinassa valmistetaan kaikkea mahdollista merkkitavaroista kiinalaisiin erikoisuuksiin ja arvotuotteisiin.

Marja-Leena Tiensuu tuntee edulliset ostospaikat – ja niitähän Kiinan suurkaupungeissa riittää. Helmiä ja silkkiä saa todella halvalla, kun tietää, mistä ostaa ja mihin asti hinnan voi tinkiä. Korujen aitoustodistuksiin ei aina voi luottaa, mutta matkailijan turvana olevalla Tiensuulla on tietoa luotettavista myyjistä. 

Kiinassa Marja-Leena Tiensuu on ihastunut paitsi ihmisiin ja elämäntapaan myös musiikkiin. ”Kiinassa on hyvä länsimaisen klassisen musiikin koulutus, ja suurkaupungeissa nähdään usein korkeatasoisia vierailuja eri puolilta maailmaa.”

Kaikkinainen kilpailu on nyky-Kiinassa kovaa. Suuren väestön maassa paikkaa auringossa ei saa keskivertosuorituksilla. ”Kiinalaiset eivät laske työtunteja. He sanovatkin, että kun on töitä, niitä tehdään. Kun ei ole töitä, nukutaan. ”

Yrittämisen ja työteliäisyyden ohella Marja-Leena Tiensuu arvostaa kiinalaisten sosiaalisuutta. ”Perhe, omaiset ja ystävät ovat tärkeitä. Yksi tapaamispaikka monille eri ryhmille on yhteinen aamuvoimistelu puistossa. Tai Chi on fyysinen ja henkinen harjoitus. Voimistelun päätteeksi syödään yhdessä aamiainen ja vaihdetaan kuulumiset. Aamiaista myös myydään puistoissa.”  Kiinassa ollessaan Tiensuu harrastaa itsekin Thai Chitä ja vie mielellään myös matkailijoita kokeilemaan sitä.

Kysymykseen, mistä opastamisen kipinä syttyy vuosien jälkeenkin yhä uudestaan, Marja-Leena Tiensuu vastaa: ”Jos omalla työllään voi tuottaa toiselle iloa, se on suurin kiitos, mitä voi työstään saada.”

lokakuun_asiantuntija_Tiensuu2.jpg

Kuukauden asiantuntija:
Marja-Leena Tiensuu

Marja-Leena Tiensuu opastaa
mm. seuraavat Lomalinjan
Kiinan matkat: