Matkaohjelma
1. päivä
Finnairin lento Roomaan, jossa opas Päivi Romu on kentällä vastassa, bussikuljetus hotelliin. Matkan varrella pysähdytään hetkeksi ihailemaan Gianicolo-kukkulalta avautuvaa maisemaa. Kukkulalla sijaitsee myös kuuluisa Villa Lante, Suomen kulttuuri-instituutti. Ennen hotelliin majoittumista tehdään kaupunkikiertoajelu. Majoittumisen jälkeen hieman vapaata aikaa. Illan suussa lähdetään tutustumaan roomalaisiin piazzoihin. Kierroksen aikana nähdään Rooman ihanimmat nähtävyydet: Espanjalaiset portaat, Trevin suihkulähde, Pantheonin temppeli, Piazza Navona. Koska Roomaan tutustuu parhaiten kävellen, osa retkestä tehdään jalkaisin. Pisimmät osuudet mennään metrolla ja/tai bussilla. Illan kruunaa herkullinen antipasto-illallinen ruokajuomineen vanhankaupungin sydämessä.
2. päivä
Aamiaisen jälkeen vapaata aikaa omatoimiselle ohjelmalle. Iltapäivällä tutustutaan Vatikaaniin ja sen museoihin. Retken aikana nähdään Vatikaanin taideaarteita, Sikstuksen kappeli ja vuonna 1626 valmistunut Pietarinkirkko. Päivän tutustumiskohteisiin matkataan julkisilla kulkuneuvoilla. Yhteinen illallinen La Famigliaravintolassa.
3. päivä
Aamiaisen jälkeen voi omatoimisesti tutustua mm. Porta Portesen markkinoihin. Iltapäivällä tutustutaan antiikin maailmaan. Käydään Forum Romanumilla, joka eli loistoaikaansa 200-luvulla. Parhaiten siellä ovat säilyneet Tituksen ja Septimuksen kaaret sekä Antoniuksen ja Faustinan temppeli. Tutustumiskohteena myös Colosseum, jonne mahtui aikoinaan 50 000 katsojaa seuraamaan gladiaattoreiden ja villieläinten taisteluja. Kierros suuntautuu lisäksi Palatinus-kukkulalle. Legendan mukaan naarassusi imetti siellä Romulusta ja Remusta, jotka perustivat Rooman kaupungin. Retkikohteisiin mennään julkisilla kulkuneuvoilla. Yhteinen illallinen hotellin läheisyydessä.
4. päivä
Aamiaisen jälkeen vapaata aikaa omatoimiselle ohjelmalle ja mm. tuliaisostoksia varten. Bussikuljetus oppaan johdolla lentokentälle ja lento Helsinkiin.




