Niili oli hieno kokemus!

Uuteen maahan ja kohteeseen saapumisessa on aina oma kiva pieni jännityksensä. Matkan onnistumiseen vaikuttaa suuresti myös matkaseura. Jo ennakolta tiesimme kuuluvamme turvalliseen viiteryhmään. Tapaammeko tuttuja?

Työvuosina olemme olleet monessa mukana ja niiden jälkeen  osallistuneet veteraaniopettajatoimintaan ja matkoihin. Alkuhämmennystä aiheuttaa pääasiassa vieraan näköiset osallistujat. Laiva tilavine hytteineen tuntuu kuitenkin mukavalta ja aurinkokannen lepotuolit viehättävät lokakuisesta Suomesta saapujaa.  Runsaiden ja maittavien ruoka-annosten äärellä alamme tehdä tuttavuutta pöytäseurueeseen kertoen, mistä tulemme ja keitä olemme. Alkaa vaikuttaa mielenkiintoiselta.

 Aamulla varhain lähdemme ensimmäiselle turistikierrokselle. Matkan aikana vierailemme kaikkiaan viidessä temppelissä. Massiiviset pylväiköt, temppeleiden runsas kuvitus ja suunnattomat määrät hieroglyfejä sekä valtavan kokoiset faraoiden patsaat tekevät lähtemättömän vaikutuksen katsojaan. Faaraoiden hautaholvit pitkine käytävineen, värikkäine kuvineen ja hieroglyfeineen ovat parhaiten säilyneet.

Pysähdymme miettimään niiden ihmisten elämää, jotka osallistuivat kaiken tämän rakentamiseen jo ennen ajanlaskumme alkua. Sitäkin, mitä meidän ajastamme jää tuleville sukupolville. Iltaisin vielä istumme kiinnostuneina kuuntelemassa, kun asiantunteva oppaamme Markku Virtanen mukaansa tempaavalla tavallaan käy läpi Egyptin monituhatvuotista historiaa.

Meille esitellään myös nykyaikaa. Pyramidin muodon saaneen Assuanin padon  rakentaminen lopetti Niilin tulvat. Yläjuoksulta siirrettiin muun muassa Abu Simbelin temppeli  tuhantena kappaleena uuteen paikkaan . Useiden nubialaiskylien asukkaat joutuivat jättämään kotinsa. Mutta sähköä tarvitaan. Niili on kaikkiaankin elämän lähde. Siitä puhdistetaan paikallinen juomavesi. Sen vedellä kastellaan kapeaa kaistaletta molemmilla rannoilla, joilla tuotetaan ruokaa 70- miljoonaiselle väestölle. Vettä näyttää riittävän myös turistikatujen hyvinvoiville puistoille. Kastelun ulottumattomissa on vain hiekkaa – sadettahan ei saada joka vuosikymmenelläkään. Onnellisia me, joilla vettä on riittävästi!

Omilla kävelyretkillä yritämme väistellä liian innokkaita kauppiaita. Kaupungin laidalla näemme pilkahduksen kehitysmaan todella vaatimatonta asumista. Viehätymme eloisista tummasilmäisistä lapsista, joita sivukujilla vilisee.

Aurinkokannella maisemien lipuessa ohi on keskusteltu ja parannettu maailmaa. Löytyi veteraaniopettajia, jotka asuivat entisessä kotikylässä tai naapuripitäjässä, mutta joita emme vain olleeet  aiemmin tavanneet. Pöytäseura muuttui ”vanhoiksi tutuiksi”.

Viimeisenä iltana  päivällisellä on lähdön haikeutta. Toteamme kaikki yhdessä odottaneemme näitä jokapäiväisiä kohtaamisia yhtä paljon pöytäseuran kuin ruoankin takia. Päätämme tavata ensi syksyn risteilyllä, mikäli sellainen järjestyy veteraaniopettajille.

 
Riitta-Liisa Hartikka ja Pertti Laitila
Veteraaniopettaja-lehti numero 6/2008